Boriksen kanssa satunnaisesti päästy peko-porukan mukaan treeneihin,tottis edelleen jumittaa..Keväällä olisi alkanut pentu/alkeiskurslasssi,mutta työt estivät niin ettei kertaakaan päästy,harmi! Täytyy kesä jatkaa sähläystä itse ja syksy sitten töiden mukaan. Tällä vauhdilla ei edistytä mihinkään suuntaan..
Näyttelyissä käyty pari kertaa ja sileä eri tullut puuttuvan ravin takia. Kokeilaan vielä heinäkuussa Hyvinkäällä,joskos löytyisi ravi yhtään paremmin. Harjoitella toki pitää.
Boriksen osalta hyviä uutisia terveyden suhteen- osallistuimme muiden BG-koirien kanssa joukkotarkastukseen ja tulokset olivat loistavia; lonkat a/a,selkä puhdas, silmät ja polvet terveet eikä maksa-arvoissakaan mitään vikaa. Nykyään täysin terve dobberi ei ole itsestään selvyys...Jossain vaiheessa tutkitaan sydän,se se suurin mörkö taitaa ollakin.
Ainiin, MH-kuvauksen Boris suoritti hienosti, "synttärilahjanaan" toukokuun alussa Ikaalisissa. Luonnetestiin mentäneen syksyllä.
Herra C lähti kuukauden alussa laitumelle ja samalla vaihtoi tallipaikkaa. Karsinatallissa saanee vanhan hevosen ruokinnan säädettyä paremmin kuin pihatossa, meinaa ruuna laihtua toisinaan turhan paljon. Crownillekin tuli kuitenkin jo 20 vuotta täyteen keväällä niin täytyy tuo ikäkin kaikessa huomioida.
Näillä mennään ja toivotaan rentoa kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti